Tampereen kaupungin tiedote

Alueellinen jätehuoltolautakunta hyväksyi 10.2.2021 Vuoreksen putkikeräysjärjestelmän jätetaksan. Vuoreksen jätteiden putkikeräysjärjestelmälle hyväksyttiin ensimmäisen kerran oma erillinen taksansa. Se astuu voimaan 1.4.2021. Jätetaksaan alun perin esitettyjä hinnankorotuksia kohtuullistettiin ja maksuihin tuli lähinnä indeksikorotuksia. Jätetaksa koskee putkikeräysjärjestelmällä kerättäviä asumisen sekä julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätteitä.

Alueellisen jätelautakunnan mukaan tässä vaiheessa putkikeräysjärjestelmän jätetaksaan on syytä tehdä vain indeksikorotukset. Putkikeräysjärjestelmän rahoituksessa on ollut haasteita: järjestelmä on ensimmäinen laatuaan Pirkanmaalla ja lisäksi Vuoreksen alue on rakentunut suunniteltua hitaammin. Järjestelmän rahoitus on ollut pelkästään asukkaiden harteilla. Lautakunta katsoi, että rahoitushaasteet ja järjestelmän luonne ensimmäisenä jätteiden putkikeräysjärjestelmän tutkimus- ja kehityshankkeena Pirkanmaalla puoltaisivat sitä, etteivät vain asukkaat joutuisi rahoittamaan järjestelmää. Myös Ranta-Tampellan putkikeräysjärjestelmän käyttöönoton vaikutukset vuoden 2022 lopulla on syytä huomioida asiassa.

Taksaan tehtiin indeksikorotukset vuosien 2020 ja 2021 osalta, sillä voimassa oleva taksa on vuodelta 2019. Indeksikorotukset kohdistuvat eri tavoin eri asiakasryhmiin. Pientalojen vuosimaksuksi tuli 279 € aiemmin esitetyn 359,60 € sijaan. Voimassa oleva pientalon jätemaksu on ollut 227,10 €, joten nousua on 51,90 €. Hinnankorotus ei tule kuitenkaan kokonaisuudessaan maksettavaksi vielä tämän vuoden aikana, koska jätetaksa astuu voimaan vasta huhtikuun alussa.

Jätemaksuja kohtuullistettiin erityisesti enintään 15 asunnon erillis-, pari- ja rivitaloyhtiöissä. Vuosimaksu määräytyy nyt asuinhuoneistojen lukumäärän mukaan ja on saman suuruinen huoneistoa kohti kuin pientalon eli 279 €. Hinnat laskevat pääosassa enintään 15 huoneiston kiinteistöissä keskimäärin 810 €. Kolmessa taloyhtiössä hinnat nousevat 83–132 € huoneistoa kohti. Jätemaksu määräytyi aiemmin asemakaavassa kaavoitetun kerrosneliömetrimäärän perusteella, mikä aiheutti pienille taloyhtiöille pientaloja sekä kerrostaloja keskimäärin korkeammat jätemaksut.

Yli 15 asunnon suurkiinteistöjen kuten kerrostalojen sekä koulujen ja muiden kuntien hallinto- ja palvelurakennusten jätemaksu määräytyy edelleen kerrosalan mukaan. Uusi jätemaksu on 3 € / asemakaavan mukainen k-m2 / vuosi, joka on kuitenkin pienempi kuin aiemmin esitetty 3,24 €. Nousua nykyiseen maksuun 2,81 € on 6,8 %. Suurkiinteistöjen korotukset ovat keskimäärin 508 € kiinteistöltä ja huoneistoa kohden keskimäärin 12 € vuodessa.

Vuoreksen putkikeräysjärjestelmän taksaesitys oli nähtävillä 18.12.2019–16.1.2020.

Alueellisen jätehuoltolautakunnan esityslista 10.2.2021 https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Alueellinen_jaumltehuoltolautakunta/Kokous_1022021

 

Lisätietoja

Jätehuoltoinsinööri
Anu Toppila
puhelin 040 806 3362

Apulaispormestari
Aleksi Jäntti
puhelin 040 727 3234