Tampereen kaupungin tiedote

Vuoreksen asukkailta kysytään, millaisia vaikutuksia hulevesipuistoilla, hevoshaalla ja Koukkujärven luontopolulla on ollut asuinympäristöön ja elämään.

Kyselyllä selvitetään kuinka hyvin asukkaat tuntevat Vuoreksen luontopohjaisen hulevesijärjestelmän hyödyt ja virkistysmahdollisuudet. Lisäksi palautetta pyydetään viime vuonna valmistuneesta Koukkujärven luontopolusta ja Vuoreksen keskuspuiston hevoshaasta.

Vastaaminen vie noin 15 minuuttia. Kyselyyn vastanneet voivat halutessaan osallistua taimikassin arvontaan.

Kysely löytyy osoitteesta https://bit.ly/vuoreskysely ja on avoinna 18.6.2020 saakka.

UNaLab (Urban Nature Labs) on EU-rahoitteinen yhteistyöhanke, jossa kehitetään mm. hulevesien hallintaa ja yhteisten viheralueitten viihtyisyyttä luontopohjaisten ratkaisujen avulla. Hanke on kehittänyt Vuoreksen luontopohjaista hulevesipuistoa ja Koukkujärven luontopolkua sekä myöntänyt innovaatioseteleitä pihakunnostukseen ja hevoshakaan.

Vuores Palvelu Oy:n omistaman ja hallinnoiman Vuores-tietoverkon operointi on siirtynyt ICT Elmolta DNA:lle niiden välisen liiketoimintakaupan myötä.

Vuoreksen alueen tietoliikenne käännetään tiistaina 5.5.2020 klo 10.00-11.30 välisenä aikana DNA:n verkkoon.

Uuden tekniikan käyttöönotto aiheuttaa noin 5 minuutin katkoksen nettiyhteyden toimintaan. Verkkotyöt eivät aiheuta toimenpiteitä palveluiden käyttäjille. Mikäli laajakaistayhteys ei edellä mainitun ajan jälkeen toimi, modeemin/reitittimen käynnistäminen uudelleen palauttaa yhteyden.

Tarvittaessa voit olla yhteydessä DNA:n asiakas- tai vikapalveluun:

DNA Asiakaspalvelu
puh. 044 144 044
ma-pe klo 8-18, la 9-16.30

DNA Vikailmoitukset 24 h
puh. 0800 300 500

Huom. Mikäli olet yhteydessä DNA:n asiakaspalveluun tai vikailmoituksiin, sinulta voidaan pyytää rekisteröitymistä (eli liittymän käyttäjän nimeä, osoitetta ja henkilötunnusta). Liittymän käyttäjän rekisteröinti on yleinen tapa kaikilla isoilla operaattoreilla. Rekisteröinti helpottaa asiakaspalvelua ja viankorjausta sekä perustuu lainsäädännön vaatimukseen käyttäjän yksilöimisestä. (Rekisteröitymisestä voidaan käyttää myös termiä sopimus tai tilaus, mutta liittymä toteutetaan silti Vuores Palvelun yhteytenä ja palvelumaksulla.)

DNA ja Vuores Palvelu pahoittelevat katkon mahdollisesti aiheuttamaa haittaa!

Mäyränmäessä asuvat Vuoreksen koulun 5. luokan oppilaat ovat alkaneet tehdä digilehteä "Mäyränmäen Sanomat".

Lehdestä voi lukea ja katsoa aloittelevien journalistien tuottamia aluetta koskevia uutispätkiä!

Lehteä pääsee lukemaan tästä linkistä: https://maykkis.webnode.fi

 

 

Tampereen Infran tiedote

Tampereen Infra urakoitsijoineen aloittaa katujen ja pysäköintialueiden puhdistamisen niillä alueilla, jotka on merkitty siirtokehotustauluilla. Autoilijoiden kannattaa tarkkailla siirtokehotustauluissa ilmoitettuja kunnossapitoaikoja, jolloin auto on siirrettävä pois kadun varresta. Jos auto unohtuu kadun varteen ja hinausauto joutuu siirtämään auton lähisiirtona, autoilija joutuu maksamaan noin 100 euron siirtomaksun. Autot siirretään lähimpään vapaaseen tilaan jossa ne eivät haittaa töitä eli usein viereisille kadulle tai pysäköimisalueille. (Laki ajoneuvojen siirtämisestä, 828/2008, 2§).

Vuoreksessa katuja ja pysäköintialueita puhdistetaan 14.4. seuraavalla aikataululla:
klo 8-12 Takamaanrinne
klo 8-12 Asuntamaankuja
klo 8-12 Pirttisuonkuja
klo 8-12 Koipitaipaleenkatu
klo 8-12 Koukkurannankatu
klo 8-12 Pilkkakuusenkuja
klo 8-12 Koivikkomäenkatu
klo 8-12 Vuoreksen puistokatu (Takamaanrinne – Koivikkomäenkatu)
klo 12-16 Rautiolanrinne
klo 12-16 Kokinpellonrinne
klo 12-16 Asuntamaanrinne
klo 12-16 Lagerlöfinkatu
klo 12-16 Frans Emilin katu
klo 12-16 Vuoreksen puistokatu (Mäyränmäenkatu – Asuntamaanrinne)

Katujen puhdistusajoista saa muistutuksia tekstiviestillä

Kaupunki tarjoaa palvelun, jossa halukkaat saavat edellispäivänä klo 15 tekstiviestinä tiedon valitsemiensa postinumeroalueiden ja/tai katujen seuraavan päivän puhdistuskohteista, joissa pysäköinti on kielletty joko pysyvin tai väliaikaisin siirtokehotusmerkein.

Aikataulut voivat muuttua vaihtelevien kelien vuoksi.

Lisätietoja ja ajantasaiset aikataulut:
http://www.puhdistussuunnitelmat.fi/tampere/
http://www.puhdistussuunnitelmat.fi/tampere/tekstiviestit