Pyöräilevä ja kävelevä koulubussi Vuoreksen kouluun

19.08.2013

Pieni koululainen on juuri aloittanut uudessa koulussa. Vaikka liikenneympäristö on alueella turvallinen, tuntuu lapsi hiukan liian pieneltä kulkemaan koulumatkansa yksin. Onko naapurilla sama huoli?

Vanhemmat voivat yhdistää voimansa perustamalla pyöräilevän tai kävelevän koulubussin. Aikuisen johdolla kulkeva pyöräilevä tai kävelevä koulubussi opettaa lapsille liikenteessä kulkemista, lisää liikenneturvallisuutta ja saa lapset liikkumaan myös koulumatkoillaan. 

Pyöräilykuntien verkosto esittelee Pyöräilevää ja kävelevää koulubussia Vuoreksen koulun vanhempainillassa 21.8. Tule kuulemaan ja toimimaan!

Vuoreksen koulukeskus täyttyi jännittyneistä mutta iloisista uusista oppilaista, kun rakennuksessa aloitettiin ensimmäinen lukukausi tänään 13. elokuuta. Paikalla oli myös runsas joukko lapsiaan saattavia vanhempia.

Koulukeskuksen vasta valmistuneissa luokkatiloissa opetetaan noin 60:tta alakoulun oppilasta. Lisäksi talossa aloitti yksi esiopetusryhmä. Koulukeskuksessa sijaitsevassa päiväkodissa käynnistyi kolme päivähoitoryhmää.

Lue lisää koulukeskuksesta Palvelut-sivulta.

 

Tampereen joukkoliikenteen linja 5:n aikatauluihin tulee pieni lisäys talvikaudelle 2014.

Keskustasta Vuorekseen suuntautuva ensimmäinen vuoro lähtee Keskustorilta arkisin jo kello 5.35 eli puolta tuntia aikaisemmin kuin kesäkaudella. Vuoro jatkaa Vuoreksesta Hervantakeskukseen ja sieltä edelleen TAYSiin.

Vuoreksesta Keskustorille suuntautuva arkiaamun ensimmäinen vuoro lähtee puoli kuuden aikoihin (esimerkiksi Mäyränmäestä kello 5.28) kuten kesäkaudella.

Joukkoliikenteen talvikausi alkaa 12.8.2013.

Tulevaisuuden Vuoresta kuvaava virtuaalimalli on päivitetty. Virtuaalimalliin on mallinnettu Vuoreksen asemakaavoitetut alueet.

Virtuaalimallivideon voi katsoa portaalin mediagalleriassa.