Vuores on suunniteltu alusta pitäen myös yritys- ja työpaikka-alueeksi. Vuorekseen rakennetaan liike- ja toimistorakennuksia, ja useiden Vuoreksen puistokadun varrelle sijoittuvien asuinkerrostalojen katutasossa on liiketiloja. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Vuorekseen syntyy tuhansia työpaikkoja.

Liikenneyhteydet Vuorekseen ovat erinomaiset. Se sijaitsee Tampere–Helsinki-moottoritien tuntumassa ja kytkeytyy Tampereen kaupunkiseudun I ja II kehäväyliin. Tampere–Pirkkala-lentoasemalle on vain 15 minuutin ajomatka, samoin Tampereen keskustaan.

Soveltuu korkean teknologian yritystoiminnalle

Palvelu- ja kaupan alan yritystoiminnan lisäksi Vuores soveltuu hyvin korkean teknologian yritystoiminnalle. Kaikenlainen tutkimus- ja kehitystoiminta ja erilaiset suunnittelutoimistot istuvat sinne hyvin. Yrityksille Vuores tarjoaa suorastaan living lab -ympäristön. Alueelle on suunnitteilla uusia, edistyksellisiä asumis- ja ympäristöratkaisuja.

Vain muutaman kilometrin päässä Vuoreksesta on Hervanta, yksi Suomen merkittävimmistä teknologian osaamiskeskittymistä. Hervannassa sijaitsevat muun muassa Tampereen teknillinen yliopisto, VTT ja tiedepuisto Hermia.

Vuoreksen valokuituun pohjautuva tietoverkko mahdollistaa yrityksille huippunopeat internetyhteydet. 

Ilmoitukset Vuoreksen vapaista toimitiloista löydät muun muassa Kauppalehden Toimitilat-palvelusta.

Vuorekseen, Särkijärven sillan pohjoispuolelle rakentuu Lahdespohja, uusi kaupan ja työpaikkojen keskittymä.

Lahdespohja on osa Lahdesjärvi-Lakalaiva-yritysalueen kokonaisuutta. Alue sijaitsee liikennevirtojen solmukohdassa, Tampere-Helsinki-moottoritien ja kaupunkiseudun I-kehäväylän läheisyydessä.

Lahdespohjan alueen pinta-ala on noin 30 hehtaaria. Rakennusoikeuttta uusille kaupallisille palveluille ja työpaikkatoiminnoille on kaikkiaan yli 110 000 kerrosneliömetriä. Lahdespohjan suunnittelun lähtökohtia ovat laadukkuus, tehokkuus ja viihtyisyys.

Lahdespohja on loistava valinta esimerkiksi keskeistä, vetovoimaista kauppapaikkaa etsiville suurille liikkeille.

Lahdespohjan asemakaavan aineistoja