Vuoreksessa on käynnissä Vuoreskeskus idän alueen katujen rakentaminen. Katujen lisäksi alueelle rakennetaan myös muu kunnallistekniikka, kuten sähkö-, vesihuolto- ja tietoliikenneverkosto sekä jätehuollon putkikeräysverkosto.
Alueen kadut valmistuvat liikennöitävään kuntoon vuoden 2013 loppuun mennessä. Kadut viimeistellään muun muassa reunakivillä myöhemmin.
Rakennuskohteet sijoittuvat Vuoreksen puistokadun ja Keskuspuiston väliin. Pohjoisessa työt rajoittuvat Keskuspuiston siltaan ja etelässä Vuoreksen rakenteilla olevaan kouluun.
Työn urakoitsijaksi on valittu Tampereen Infra. Hankkeessa mukana olevia toimijoita ovat Vuores-hankkeen lisäksi Tampereen Vesi, Pirkanmaan Jätehuolto, Vuores Palvelu Oy, Tampereen Sähköverkko Oy ja Tampereen Kaukolämpö Oy.