Liikenne, kadut ja kartta

Vuores sijaitsee Tampereen eteläpuolella sekä Tampereen että Lempäälän alueella. Särkijärven silta yhdistää alueen Tampereen keskustaan, ja sillan ansiosta Vuoreksesta on matkaa keskustaan vain noin 7-10 kilometriä, riippuen asuinalueesta. Vuores kytkeytyy kaupunkiseudun kehäväyliin ja Helsingin moottoritiehen.

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne hoidetaan Vuoreksessa linja-autoilla. Tampereen joukkoliikenteen linjat 5, 33 ja 35 liikennöivät Tampereen keskustan ja Vuoreksen välillä, ja vuoroja on arkisin noin 4-6 tunnissa. Linja 5 liikennöi lisäksi Vuoreksen ja Hervannan välillä, ja Hervannan kautta kulkiessa voi hyödyntää myös ratikkaa.

Vuoreksen katurakenteessa on varauduttu raitiotien toteuttamiseen tulevaisuudessa.

Pysäköinti

Vuoreksen katuvarsipysäköinti on maksutonta. Vuoreksen puistokadulla ja osassa sivukaduista on yleisimmin arkipäiviä koskevia neljän tunnin kiekkopaikkoja. Katujen pysäköintipaikat näkee Tampereen kaupungin verkkosivuilta. Lisäksi Vuoreksessa on väliaikaisia rakentamisen aikaisia pysäköintialueita.

Asuintalojen tonteille sijoittuvista asukas- ja vieraspaikoista vastaavat taloyhtiöt.

Pyöräily ja jalankulku

Pyörällä liikkuminen ja kävely on tehty Vuoreksessa helpoksi. Kattava kevyen liikenteen verkosto tarjoaa esteettömiä, turvallisia ja viihtyisiä reittejä jokapäiväiseen asiointiin, liikkumiseen ja ulkoiluun. Pyörätieverkko ja ulkoilureitistö on nähtävissä Tampereen kaupungin Oskari-karttapalvelussa.

Yhteiskäyttöautot

Vuoreksessa on kahden eri operaattorin yhteiskäyttö/vuokra-autoja: Omagon ja 24Rentin. Lisäksi osalla taloyhtiöistä on omia yhteiskäyttöautoja.

Katujen kunnossapito

Kaupungilla ja kiinteistön haltijoilla on omat velvollisuutensa väylien puhtaana- ja kunnossapidossa.

Kaupungin vastuulla olevien katujen ja puistojen kunnossapidosta voi antaa palautetta sähköisesti Tampereen kaupungin karttapohjaisella palautejärjestelmällä. Ulkovalaistukselle on oma vikailmoituspalvelu.

Vuoreksen kartta

Ajantasaisin kartta rakentumassa olevasta Vuoreksesta löytyy Tampereen kaupungin Oskari-karttapalvelusta.