Kaarina Kaikkosen uusin teos, Onnenpuu, julkistettiin kutsuvierastilaisuudessa Vuoreksessa 25.9.2017. Onnea, iloa ja leikkimieltä tuova teos on tehty polttomaalatusta alumiinista. Teos sijaitsee T2H Pirkanmaa Oy:n perustajaurakoiman kerrostalokohteen julkisivussa, osoitteessa Asuntamaanraitti 2 (Asunto Oy Tampereen Akvarelli).
Taiteilija Kaarina Kaikkosen omin sanoin: ”Onnenpuu-teoksesta olen itse innoissani. Sen ajatuksena on ollut tuoda uuden kasvun ja kukkivan kesän värikästä iloa ja leikkimieltä talon ja alueen asukkaille. Onnenpuun tehtävänä on tietenkin suojella taloa ja sen asukkaita ja naapureitakin, jotta elämä olisi onnellista.”
Vuoreksessa taidetta on kaikkialla rakennetussa ympäristössä. Rakentajat valitsevat jo suunnitteluvaiheessa ammattikuvataitelijan toteuttamaan omaan rakennukseen tai sen pihalle soveltuvan taideteoksen.