Vuoreksessa on taidetta kaikkialla: talojen julkisivuissa ja pihoilla, puistoissa, silloilla, liikenneväylillä ja aukioilla. Vuores Palvelun ylläpitämässä Vuores.fi-portaalissa on nyt julkaistu hakemisto kaupunginosan taideteoksista.
Hakemistosta löytyy yli 70 taideteosta, joista on nähtävissä kuva, teoksen ja taiteilijan nimi, valmistumisvuosi ja sijainti (katuosoite, taloyhtiön nimi ja sijainti kartalla). Suuresta osasta teoksia löytyy myös teoksen tarkempi kuvaus.
Teoslistauksesta pystyy suodattamaan teoksia esimerkiksi Vuoreksen asuinalueen mukaan. Teostietoihin pääsee myös teoskartan kautta.
Hakemiston avulla Vuoreksen taideteoksiin on helppo tutustua itsenäisesti vaikkapa iltalenkin yhteydessä.
Teoshakemistoa pyritään täydentämään sitä mukaa kun uusia teoksia tulee tai vanhoista teoksista saadaan lisätietoja.