Muokattu Tampereen kaupungin tiedotteesta
Tamperelaiset valitsivat osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä viime marraskuussa, miten käytetään 450 000 euroa tamperelaisten lasten ja nuorten hyväksi. Määrärahalla toteutetaan 12 projektia eri puolilla kaupunkia tämän vuoden aikana. Kaupunki kutsuu nyt tamperelaisia mukaan osbu-valvojiksi seuraamaan, miten projektien toteutus etenee.
Tampereen kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa (osbu) asukkaat saivat ideoida, suunnitella ja äänestämällä päättää, miten käytetään 450 000 euron määräraha lasten ja nuorten hyväksi.
Äänestystuloksen perusteella kehitetään muun muassa Vuoreksen liikuntapuistoa.
– Osbu-projektien toteutuksen suunnittelu ja valmistelu ovat jo alkaneet. Suunnitelmia ja niiden hinta-arvioita täsmennetään yhä yhdessä tamperelaisten kanssa. Esimerkiksi skeittiprojekteihin on kutsuttu mukaan alan harrastajia asiantuntijoiksi, projektisuunnittelija Jari Mäkäläinen kertoo.
– Kaikki projektit eivät ala samaan aikaan mutta kaikkien toteutus alkaa kuitenkin tänä vuonna, Mäkäläinen jatkaa.
Osbu-valvojat kertovat projektien toteutumisesta
Tampereen osallistuva budjetointi on luonteeltaan avointa. Kaikki asukkailta saadut ideat ja niiden pohjalta tehdyt suunnitelmat sekä suunnitelmien saamat äänimäärät ovat jatkuvasti nähtävissä mun.tampere.fi-sivustolla.
– Tämä sama avoimuus jatkuu myös toteutusvaiheessa. Kuka tahansa voi seurata projektien etenemistä mun.tampere.fi-sivulla. Lisäksi kutsumme tavallisia tamperelaisia mukaan osbu-valvojiksi seuraamaan projekteja tarkemmin ja kertomaan niiden toteutusvaiheista muille, Mäkäläinen sanoo.
Osbu-valvoja seuraa itseään kiinnostavan projektin toteuttamista muun muassa osallistumalla muutamaan suunnittelu- ja valmistelukokoukseen tai vierailemalla projektiin liittyvällä rakennustyömaalla. Hän on yksi ensimmäisistä, joka pääsee testaamaan kunnostettuja uimarantoja tai uusia skeittipaikkoja.
Osbu-valvoja antaa lyhyitä lausuntoja projektin etenemisestä. Hän voi halutessaan kertoa havainnoistaan myös omilla sosiaalisen median kanavillaan.
– Mitään raportteja ei tarvitse kirjoittaa. Lyhyet some-postaukset ja esimerkiksi valokuvat rakennustyömaalta tai yleisötilaisuudesta riittävät, suunnittelija Lilli Siikasmaa kertoo.
– Tehtävä sopii aikuisten lisäksi mainiosti myös alaikäisille. Esimerkiksi Ponipäiville toivomme valvojiksi nuoria heppa- tai keppariharrastajia, mopotalliprojektiin mopoilijoita ja Kämmenniemen, Peltolammin ja Lahdesjärven uimarantojen kunnostusprojekteihin uimareita.
Jokaista osbu-projektia pääsee seuraamaan 1–3 sitoutunutta osbu-valvojaa. Valvojat voivat olla myös esimerkiksi perheitä, koululuokkia, kaupunginosayhdistyksiä tai urheiluseuroja.
Osbu-valvojaksi voi hakea lähettämällä yhteystietonsa osoitteeseen mun@tampere.fi helmikuun loppuun mennessä. Ilmoittautuessa hakijan tulee kertoa, minkä projektin seuraaminen kiinnostaa, ja mielellään myös perustella kiinnostustaan.
Mun Tampere -verkkosivusto mun.tampere.fi
Muut 11 toteutettavaa osbu-projektia eri puolilla kaupunkia ovat:
Stressinhallintaa ja mielenterveystukea (koko kaupunki)
Pukukoppi Lahdesjärven uimarannalle (etelä)
Pärrinkosken ulkoiluolosuhteiden parantaminen (etelä)
Kesäkioski Peltolammin uimarannalle (etelä)
Skeittaus- ja bmx-harjoittelupaikka Nekalan koulun pihaan (etelä)
Ponipäivät (etelä)
Monipuolinen skeittauksen harrastaminen (keskusta)
Takahuhdin koulun pihan viihtyvyyden parantaminen (koillinen)
Kämmenniemen uimarannan kunnostus (koillinen)
Monipuolinen skeittiparkki Länsi-Tampereelle (länsi)
Mopotalli Tesomalle (länsi)
Lisätietoja
Projektisuunnittelija
Jari Mäkäläinen
puhelin 040 801 6150
sähköposti jari.makalainen@tampere.fi
Suunnittelija
Lilli-Nora Siikasmaa
puhelin 040 658 7593
sähköposti Lilli.Siikasmaa@tampere.fi